Fantastico Production logo valkoinen
Juontaja

Mikko Suursalmi

Juontaja

Mikko Suursalmi

Mikko Suursalmi on suomalaisessa mediassa vaikuttanut juontaja, jolla on laaja kokemus niin radiosta, tapahtumista kuin televisiostakin jo yli 20 vuoden ajalta.

Kun tarvitset luotettavaa ammattilaista isännöimään messuja, konserttia, urheilutapahtumaa, yritysjuhlia tai virtuaalitapahtumaa, tiedustele Mikko Suursalmea. Esiintyminen hoituu myös englanniksi.

Vahvuudet – Tapahtumien isännöinnissä Mikon vahvuuksia ovat selkeys, iloinen ja humoristinen asenne sekä luotettavuus. Siitä kertoo sekin, että hänen palvelujaan halutaan ensimmäisen yhteistyökerran jälkeen aina uudelleen.

Urapolku – Mikon radioura alkoi vuonna 1999 Kuopiossa Radio Oikealla Asemalla – ensin uutistoimittajana, sitten juontajana. Sieltä tie vei Kotkaan, josta muistona pieni pala suomalaista radiohistoriaa – Mikko lausui Iskelmä–radion ensimmäiset sanat. Iskelmän aamujuontajan pesti vaihtui vuonna 2000 pääkaupunkiseutuun ja Radio Cityn kautta Kiss FM -kanavan päiväjuontajaksi. Ennen siirtymistä Radio NRJ:lle hän toimi Uusi Kiss -kanavan toimituspäällikkönä. Nykyisin Mikkoa voi kuulla Radio Novassa.

Myös televisioura alkoi Kuopiossa vuosituhannen vaihteessa paikallistelevision uutistenlukijana. Kokemusta on karttunut mm. suomalaisia menestysyrityksiä esitelleen Made In Finland -ohjelmasarjan isännöinnistä ja eri ohjelmakoosteiden ja -tallenteiden juontamisista. 2010-luvun alkvuosina Mikko toimi MTV:n kanavilla lumilautailun ja freestylehiihdon selostajana sekä MTV Sportin urheilutoimituksessa juttu– ja sähketoimittajana.

Päätyö – Nykyisin Mikko työskentelee MTV3-kanavalla arkipäivisin nähtävän Viiden jälkeen -ohjelman juontajana. Hän toimii myös FORE!-golflehden päätoimittajana.

Esiintymiset – Merkittävimmät juontokeikat
° Raumanmeren Juhannus 2003 ja 2004
° Freestylen MM – kilpailut, Ruka 2005
° Suomi Slalom – kiertue 2004–2008
° Pujottelun Mc–kilpailu, Levi 2007–2010 ja 2015
° Kelkkakunkku 2010–2013
° Kauneus- ja Terveysmessut 2012
° Poker Run 2012–2018
° Hello World Open, koodauksen MM-kilpailut 2014 (englanniksi)
° Kalajoen Juhannus 2009–2011 ja 2013–2014
° Spring Break, Ruka 2012, 2014 ja 2016
° Mayday, Pyhä 2013–2014
° Salpausselän Kisat, 2014–2015 ja 2020
° Tough Viking, Helsinki 2014–2015
° Kampituspäivät 2014–2016
° Cheerleading EM-kilpailut 2018 (englanniksi)
° Ruka Nordic 2018–2019
° MotoGP-testit, KymiRing 2019

Mikko Suursalmi

Kuvagalleria

Pyydä tarjous

Yhteydenottolomake

Tutustu muihinkin
huippuartisteihimme