Fantastico Production logo valkoinen
Bilebändi

Sallad

Bilebändi

Sallad

Sallad koostuu kokeneista ja monipuolisista muusikoista, jotka ovat soittaneet monien Suomen eturivin artistien taustalla ja keikkailleet lukuisissa yritysjuhlissa, häissä sekä festivaaleilla ja laivoilla.

”Suomen terveellisin bilebändi” on noussut yhdeksi maan halutuimmista bilebändeistä. Orkesteri tunnetaan huimasta muuntautumiskyvystä – energisen nykypopin ja rockin lisäksi lanteita keinutetaan espanjaksi ja portugaliksi lauletuilla lattareilla sekä haluttaessa perinteisemmällä tanssimusiikilla. Sallad onkin todellinen luottoyhtye ja esiintynyt myös maan eturivin artistien kanssa. Bändin vierailevina solisteina ovat olleet muun muassa Pete Parkkonen, Diandra, Anna Puu ja Paula Koivuniemi.

Ohjelmisto – Sallad tunnetaan rakkaudestaan musiikkiin ilman rajoja. Bändi soittaa niin uudemmat kansainväliset bilebiisit kuin vuosien takaiset megahitit – oli kyse mistä tyylilajista tahansa. Ohjelmistosta löytyy muun muassa rockia, poppia, discoa, soulia, lattaria, perinteistä tanssimusiikkia, jazzia, funkia. Näistä voidaan valita musiikkia yhdessä tilaisuutesi teemaan sopivaksi.

Sallad sai tanssilattian täyteen, loistava bändi!

Muusikot

Henna Juvonen – monipuolinen laulaja, jolta luonnistuu niin viimeisimmät lattaripopit kuin vanhemmat klassikot. Henna lietsoo mielellään loppuillan yhteislauluhetkiä. Keikkojen lisäksi hän laulattaa arkisin myös muita laulajia laulunopettajana. Henna täydentää aiempaa laulupedagogin koulutustaan tällä hetkellä Complete Vocal Institutessa Kööpenhaminassa. Hänen muita projektejaan ovat mm. MIAU-yhtye, biisien kirjoitus ja freelance-keikkailu.

Luis Herrero, laulu – musiikillinen suomalais-espanjalainen monitaituri, jolta onnistuvat loistava laulaminen, haitaritaiturointi, basson- sekä kitaransoitto milloin vain – usein jopa samaan aikaan! Luis on kokenut muusikko, jolta lähtee helposti käyntiin lähes mikä tahansa toivebiisi ja basistina hänet voi tunnistaa myös Jarkko Martikaisen ja Mariskan yhtyeistä sekä mm. Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -levytyksestä.

Jussi Liimatainen – yhtyeen pianomaestro, synavelho ja stemmataituri, jolta luonnistuvat alkuillan pianotunnelmointi sekä loppuillan bilesynatykitys – taatulla tyylillä. Jussin samettinen stemmalaulanta maustaa myös useimpia biisejä. Hän soittaa Anna Puun bändissä ja on esiintynyt useiden artistien kanssa – mm. Diandra, Tuure Kilpeläinen, Anna Abreu, Aurora. Jussi on toiminut pianistina myös KOM-teatterin ja Hämeenlinnan kaupunginteatterin produktioissa.

Toni Lunden, kitara – jos laitetaan kaikki maailman kovimmat kitaristit yhteen ja lisätään siihen hieman vaaran tuntua sekä räjähtävää energiaa, lopputulos on Toni Lunden. Hän saa bilettäjät riehumaan rokkibiisien aikana, mutta myös huokaisemaan ihastuksesta iisimpien kappaleiden kitaratunnelmoinnista. Toni on soittanut mm. seuraavien artistien kanssa – Jukka Poika, Pauli Hanhiniemi, Tomi Metsäketo, Sani, Marion Rung.

Pasi Huttula, basso – lehtori Huttula on orkesterin rytminen selkäranka, jonka bassogroove suorastaan kiskoo tanssilattialle, tilaisuuden tullen hänen bassosoolotaiturointinsa ihastuttaa myöhäisillassa. Pasi on kokenut basisti sekä opettaa myös tulevia basisteja ja muusikkoja. Hän on soittanut mm. seuraavien artistien kanssa – Sani, Mikko Leppilampi, Esa Nummela, Pauli Hanhiniemi.

Jari Salminen, rummut – bändin monipuolinen rytmivelho, jonka soitto saa bailukansan riehaantumaan täysillä – oli sitten kyse rokkipaahdosta tai bilegroovesta. Jari on virtuoosimainen multirumpali, jolta lähtee oikeastaan mikä tahansa toivebiisi, myös mikä tahansa puujalkavitsi. Hän kiertää maailmaa stadionkeikoilla Poets of the Fallin rumpalina ja soittaa myös Anna Puun bändissä. Jari on soittanut ja levyttänyt mm. seuraavien artistien taustalla – Paleface, Kaija Koo, Chisu, Olavi Uusivirta, The Crash.

Tiesitkö-kuvake

Tiesitkö?

Sallad Bandin ammattimuusikot ovat suosittuja soittajia useissa yhtyeissä ja eri kokoonpanoissa.

Vinkki-kuvake

Vinkki

Tilaa Suomen terveellisin bändi nostamaan tilaisuutesi tunnelman kattoon – tanssilattian kautta!

Sallad

Kuvagalleria

Pyydä tarjous

Yhteydenottolomake

Tutustu muihinkin
huippuartisteihimme