Sinetti-Seitsikko

Viihdeorkesteri, vaskiyhtye

Sinetti-Seitsikko on perinteinen suomalainen vaskiseitsikko, joka esiintyy häistä hautajaisiin ja kirkosta kapakkaan. Ohjelmist​o​ sisältää hyvin laaja​-​alaisesti sekä vanhaa että uudempaa viihde- ja tanssimusiikkia sekä klassista musiikkia.

Sinetti-Seitsikko – ei tarvitse sähköisiä äänentoistolaitteita ja se pystyy asettumaan tarvittaessa varsin pieneen tilaan – kokoonpano on helposti ja nopeasti liikuteltava. Seitsikolle sopivat erinomaisesti niin ulkona kuin erilaisissa sisätiloissa tapahtuvat esiintymiset.

Mistä kaikki alkoi – Sinetti-Seitsikko sai alkunsa vuonna 1980, kun silloiset Helsingin seudun puhallinmusiikkia harrastaneet postiteleläiset perustivat seitsikon vaalimaan postiljoonisoittokunnan perinteitä.

Esiintymiset – Seitsikko on esiintynyt paljon Postin ja entisen Telen sekä monien muiden yhtiöiden tilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Hyvin suosittuja ovat olleet myös esiintymiset syntymäpäivillä, häissä ja muissa yksityistilaisuuksissa. Seitsikko on ollut vakiovieras ja esiintyjä Lieksan vaskiviikolla, joka on Pohjoismaiden merikittävin vuotuinen vaskitapahtuma. Seitsikko on esiintynyt edustustilaisuuksissa ulkomailla ja ollut kutsuttuna esiintyjänä muun muassa kesällä 2019 Espanjan Alzirassa maailmankuulun vaskiyhtye Spanish Brassin järjestämillä Sbaltz festivaaleilla.

Tärkeimmät julkaisut – Sinetti-Seitsikko on julkaissut neljä äänitettä, jotka sisältävä laajan läpileikkauksen yhtyeen ohjelmistosta. Levyt sisältävät niin vanhaa perinteistä vaskimusiikkia kuin uudempiakin sävellyksiä ja sovituksia. Tallenteet ovat nimeltään ”Posti on tullut”, ”Televiesti”, ”Juhlaa ja viihdettä vaskilla” ja ”Vasket tanssittaa.”

Tiesitkö?

Sinetti-Seitsikko on tunnettu siitä, että aina ennen illan viimeistä kappaletta se soittaa vielä muutaman kappaleen. Yhtye ymmärtää kuitenkin pyynnöstä ja tilanteen vaatiessa lopettaakin ajoissa ja oikeaan aikaan. Yhtye tekee aina kaikkensa, että asiakkaat ovat tyytyväisiä – ja niinhän he ovat olleetkin.

Vinkki

Voit tilata Sinetti-Seitsikon tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Heidän ohjelmistonsa on laaja ja monipuolinen. Hetkessä räätälöidään kuhunkin tilaisuuteen sopiva ohjelmapaketti.

Tutustu muihinkin huippuartisteihimme