Fantastico Production logo valkoinen

Blogi

Tapani Kansa – Tuhansien tunteiden ilta

Tapani Kansa Tuhansien tunteiden ilta

Tapani Kansan 50-vuotisen uran kunniaksi on luvassa koko Suomen käsittävä 17 viihdekonsertin kiertue syys–marraskuussa 2018. Yli kuudensadan levytetyn laulun joukossa on hittejä jo useamman ikäpolven yhteiseksi musiikkimuistiksi. Laulut kuten Delilah, Käymme yhdessä ain, Kuljen taas kotiinpäin, Kultaniityt, Anna mun jäädä sun luo, Veikko Nieminen, Tulkaa tytöt takaisin, Äidin pikkupoika tai R-A-K-A-S soivat suomalaisten mielessä – niin myös tässä konsertissa elämää kerraten ja uusia elämyksiä luoden. Konsertissa kuullaan lauluja myös Kansan uudelta Sielunlaulu-albumilta, joka ilmestyy juuri ennen kiertueen alkua. Tekstit ovat Tapani Kansan omasta kynästä, säestyksistä ja sovituksista on vastannut Kassu Halonen.

“Laulu se on ollut minun iltojeni ilo, ilo ihana kuin unennäky-yöni. Kuten aina konserteissani, laulan hittieni lisäksi sydämellä ja tunteella valitsemiani lauluja, jotta mahdollisimman moni voisi kokea rikkaan ja koskettavan konserttielämyksen.  Tervetuloa Tuhansien tunteiden iltaan!” –Tapani Kansa

Konserttikiertue ja lipunmyynti

  • Su 9.9.      klo 16  Savonlinnasali – liput lippu.fi
  • Pe 14.9.    klo 19  Jyväskylä, Paviljonki – liput lippu.fi
  • La 15.9.    klo 19  Kajaani, Kaukametsän sali – liput lippu.fi
  • Su 16.9.    klo 16  Ylivieska, Kulttuuritalo Akustiikka – liput Ticketmaster
  • La 22.9.    klo 19  Kuopio, Musiikkikeskus – liput lippu.fi
  • Su 23.9.    klo 16  Joensuu, Carelia-sali – liput lippu.fi
  • To 27.9.    klo 19  Tampere-talo, Iso sali – liput lippu.fi
  • Su 30.9.    klo 16  Pori, Promenadisali – liput Ticketmaster
  • Pe 5.10.    klo 19  Kuusankoskitalo, Kuusaasali – liput Ticketmaster
  • La 6.10.    klo 19  Lappeenranta-sali – liput lippu.fi
  • La 13.10.  klo 19  Turku, Konserttitalo – liput lippu.fi
  • Su 14.10.  klo 16  Lahti, Sibeliustalo – liput lippu.fi
  • Su 21.10.  klo 16  Hämeenlinna, Verkatehdas, Vanaja-sali – liput Ticketmaster
  • Pe 26.10.  klo 19  Helsinki, Finlandia-talo – liput lippu.fi
  • Pe 9.11.    klo 19  Seinäjoki-sali – liput lippu.fi
  • To 22.11.  klo 19  Raahesali – liput Raahesalin lipunmyynti
  • Pe 23.11.  klo 19  Oulu, Madetojan sali – liput Ticketmaster

Ovet avataan tunti ennen konsertin alkua – konsertin kesto n. 2 tuntia, sisältää väliajan.

Facebook: Tapani Kansa Official -tapahtumat

Voit halutessasi liittyä myös Tapani Kansa -faniryhmään

Tuotanto: Kansanviihde T. Kansa Oy
Viestintä ja markkinointi: Ohjelma- ja tapahtumatoimisto Fantastico Production Oy
Lisätiedot: Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)fantasticoproduction.fi

Lue lisää uutisiamme