Pianisti, säveltäjä, sovittaja Jukka Nykänen (s. 1976 Helsingissä) aloitti pianonsoiton opinnot vuonna 1985 Espoon musiikkiopistossa Kata Nummen oppilaana. Hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2004 ja piti ensikonserttinsa 2006.
Sovittaja – Hänen erityisalaansa ovat omat sovitukset, joita hän esittää itse juontamissaan konserteissa – yksin ja erilaisten yhtyeiden kanssa. Hänen repertuaariinsa kuuluu sovituksia elokuvien, musikaalien ja tv-sarjojen tunnusmusiikeista. Myös suomalaiset kansanlaulut uudistuvat hänen taitavassa käsittelyssään niin Bachin, Mozartin, Piazzollan, Chopinin kuin Rahmaninovinkin hengessä.
Esiintymisiä – Nykänen on esiintynyt useita kertoja mm. Espoon kansainvälisellä pianoviikolla, Kuhmon Kamarimusiikissa, Turun, Mäntän, Lemin ja Joroisten musiikkijuhlilla sekä LuostoClassicissa. Häntä on voinut kuulla pianistina myös Yle Radio 1 -ohjelmissa Kansankynttilä (2006) ja Mieletön musiikinhistoria (2007–2008). Syksyllä 2013 hän toimi Yle Teemalla RSO:n konserttisarjan pianisti-kommentaattorina.
Jukka Nykänen on esiintynyt myös useiden orkesterien, kuten Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Avanti!n, Tapiola Sinfoniettan, Turun kaupunginorkesterin ja Vantaan Viihdeorkesterin riveissä ja osallistunut moniin levytyksiin. Kevällä 2013 hän esiintyi Vantaan Viihdeorkesterin solistina Helsingin Musiikkitalossa. Hän on esiintynyt myös Tapiolan nuorten sinfonikkojen sekä Retuperän WBK:n solistina.
Viihdemuusikko – Nykäsellä on myös pitkä kokemus viihdepuolelta. Hän on esiintynyt lukuisissa viihdekonserteissa ja osallistunut useisiin konserttikiertueisiin. Vuosina 2012–2013 hän oli mukana mm. Helmiä ja timantteja, Tuliset tenorit sekä Kuului laulu enkelten -kiertueilla. Hän on myös levyttänyt kahdesti.
Teatterimuusikko – Nykänen on ollut mukana lukuisissa Helsingin kaupunginteatterin produktioissa – mm. Les Misérables, Evita, Miss Saigon, Producers, Rebecca, Kaunotar ja hirviö, Maija Poppanen ja Wicked – sekä Svenska Teaternin tuotannossa Kristina från Duvemåla. Hän on vieraillut myös Kansallisteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa sekä Tampereen teatterissa.
Säveltäjä – Nykäsen sävellystuotantokin painottuu musiikkiteatteriin. Hänen säveltämänsä pienoismusikaali Kenraali sai ensiesityksensä Turun musiikkijuhlilla kesällä 2012. Syksyllä 2013 saivat ensi-iltansa runoilija Jukka Itkosen sanoihin sävelletty laulumonologi Jymykimalainen sekä Kansallisoopperassa Nykäsen koostama ja sovittama lastenooppera Leijonankesyttäjä. Kevällä 2014 sai ensi-iltansa Terveisiä Kalevalasta! – musiikkiteatteriteos, joka voitti keväällä 2013 jaetun ensimmäisen palkinnon Kalevalaseuran Kilpalaulu Kalevalasta -sävellyskilpailussa.
Lue artikkeli Muusikkojen liiton sivulta › Jukka Nykänen tarinoi soittamalla
Kuva Tero Ahonen