Bilebändi
The Farmers tulee paikalle, ottaa yleisönsä, hyppää välillä täysin tuntemattomaan, kokeilee uusia juttuja, tekee ystäviä ja lähtee jatk…. ei kun kotiin.
”Paras bilebändi mitä olen ikinä nähnyt, lahjakkaita muusikoita ja hervoton meininki!”
The Farmers – tällä neljän ammattimuusikon kokoonpanolla soi mikä biisi tahansa. Orkesteri nauttii haasteista, jotka tempaavat mukaansa niin pienen kuin suurenkin yleisön.
Spotify-listalta löytyvät kaikki kappaleet, jotka ovat hittejä – hyvää ja tanssittavaa musiikkia erityisesti hääjuhlista syntymäpäiviin ja yritysjuhlista henkilöstöbileisiin. The Farmers on tehnyt listoja myös nuorille ja keski-iän rokkareille. Asiakas voi luetella ennakkoon useita suosikkiartisteja ja muutamia toivekappaleita – näin tilaisuuteen saadaan suunniteltua teemaan sopiva musiikkikattaus.
Muusikot
Lassi Silventoinen – saksofoni, laulu, piano
Matti-Veikko Vaari – rummut
Atte Aho – kitara
Petri Söderlund – basso, taustalaulu
The Farmers muotoutuu tarvittaessa myös kvintetiksi, jolloin saksofoni soi! Saksofonisti Lassi Silventoinen voi hoitaa myös tilaisuutesi taustamusiikin.
Tilaa The Farmers omiin tai firman juhliin – saat monipuolisen ja taitavan bändin, joka toteuttaa musiikilliset toiveesi!
”Mahtava bilebändi! Vauhtia riitti ja saatiin mitä tilattiinkin!”
Fantastico Production Oy on laajan palvelun tapahtuma- ja tv-tuotantoyhtiö sekä ohjelmatoimisto
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy perillä kuulumisistamme!
© 2023 Fantastico Production. Design by Comia Creative. Tietosuojaseloste