Ilkka on monipuolinen esiintyjä, taiteilija ja tuottaja, jonka työssä yhdistyy sydämellinen rajojen rikkominen ja kurinalainen kunnianhimo. Hän on tehnyt uraansa näyttelijänä ja esiintynyt niin televisiossa kuin livenä estradeilla. Ilkan ote tekemiseen on rohkea, oivaltava ja tilanteeseen sopivalla tavalla vakava tai hulvattoman leikkisä.
Koulutukseltaan Ilkka on näyttelijä (FIA), mutta hänen osaamisensa ulottuu myös käsikirjoittamiseen, videoeditointiin, tapahtumatuotantoon ja sosiaalisen median sisällöntuotantoon. Hän on tuottanut lukuisia live- ja hybriditapahtumia sekä taideprojekteja, joissa yleisö otetaan mukaan kokemuksen keskiöön.
Ilkan kokemus yksinyrittäjänä ja freelance-taiteilijana on koulinut hänestä ratkaisukeskeisen ja monipuolisesti verkostoituvan ammattilaisen, joka hallitsee niin luovan työn kuin käytännön toteutuksen.
Fantastico Productionissa Ilkka tuo tiimiin mukanaan vahvan taiteellisen näkemyksen, laajan kenttäkokemuksen sekä kyvyn luoda omaleimaisia ja puhuttelevia sisältöjä – usein pilke silmäkulmassa ja yhteiskunnallista tajua unohtamatta.
Tutustu Ilkkaan myös ›› esiintyjänä.