Pako Helsingistä

Puhe- & draamataiteen opettaja, näyttelijä Ilkka Hautalan pohdintoja pakomatkaltaan Helsingistä.

”Olen kokeillut monenlaisia kesätöitä vuosien varrella, mutta Pako Helsingistä -podcastsarja erottuu ehdottomasti joukosta. Se oli täydellinen konsepti kulttuurialan työnarkomaanille, kuten minulle, mutta ei missään nimessä rentouttava kokemus.

Kesä täyttyi matkustamisesta, festivaaleista, taiteesta ja luonnosta, jotka muodostivat hektisen sekoituksen. Ajelimme pitkin Savon maanteitä ja vietimme loputtomia iltoja editointipöydän ääressä. Työporukka tuntui perheeltä, ja yhdessä tekeminen loi tarpeellisuuden tunteen. Ei ollut aikaa murehtia eksistentiaalisia kriisejä, sillä työn ja huvin raja hämärtyi jatkuvasti – ja se oli täydellistä omalla tavallaan.

Sarjan idea perustui omaan pakomatkaani Helsingistä, tuosta “niin nähdystä” kaupunkikulttuurista, kohti maakuntien maisemia, kulttuuria ja festivaaleja, joihin harvempi Kallion hipsteri ehkä uskaltaisi tarttua.

Kokemus oli todella päräyttävä! Paritanssien harrastajana oli mahtavaa nähdä, mitä Tangomarkkinoilla ja Iskelmäviikolla todella tapahtuu. Puolivakavana urheilijana en unohda koskaan, miltä tuntui juosta Eukonkannon haastavaa rataa lainavaimo harteillani ja tutustua henkilökohtaisesti lukuisiin savolaisiin taiteilijoihin ja kunnanjohtajiin. Kaikki tämä oli niin kaukana siitä, että olisin rymynnyt Helsingin jatkoilla ja yrittänyt kavuta sosiaalisia tikapuita.

Silti olen nyt ehdottoman tyytyväinen istuessani Oulunkylässä näppäimistön ääressä ja mahdollisuudessa käydä 24h Alepassa keskellä yötä. Opin, että minun paikkani on Helsingissä. En kestäisi maaseudun todellisuutta kesäkauden ulkopuolella.

Suomen maaseutu herää eloon vain muutamaksi lyhyeksi kuukaudeksi, jolloin pienessä kunnassa monet saattavat tehdä myynnin joulukuuhun asti. Koko vuodenkierron konsepti tuntuu minusta jopa mielisairaalta. Olen usein miettinyt, onko tämä kausiluontoisuus ainutlaatuista vain Suomessa.

Erityisesti kulttuurialalla kesätyöt ovat aina suuri jännityksen aihe. Tuotantoyhtiöt laittavat ovet säppiin juhannuksen jälkeen, ja freelance-esiintyjänä joutuu usein keksimään luovia ratkaisuja.

Muutamat viime kesät ovat kuluneet leppoisasti draamasarjojen kuvauksissa, ja verrattuna Pako Helsingistä -projektin työtunteihin, näyttelijän työ telenovelassa tuntuu utopistiselta lomalta… ja ehkä myös herättää eksistentiaalisia kriisejä, joita vain kaupunki voi tarjota – ja joita minä pystyn käsittelemään.

Toisille maaseutu on koti, ja maalaisten kanssa käydyt keskustelut olivat virkistäviä. Pienissä kunnissa täytyy olla eri tavalla luova, jos haluaa saada jotain aikaan. Eukonkanto on tästä hyvä esimerkki. Sonkajärven kunta on muuttunut eloisaksi tämän alun perin vitsistä syntyneen idean myötä.

Maaseudulla tällainen on mahdollista, koska kilpailu tapahtumille ei ole yhtä kovaa kuin kaupungissa. Luovuudella on tilaa kasvaa, ja tämä kylähulluus on korvaamatonta henkistä pääomaa, joka katoaisi kaupungin tehotuotettuun kulttuuriin ja meteliin.

Kaikille on oma paikkansa, ja opin tämän matkan aikana, että yhä harvemmille se paikka on maaseudulla. Ohitimme lukuisat autioituneet huoltoasemat, lapsuuden mökkikokemusten muistot ja sammuneet kauppalat.

Pienten kylien asukasluvut ovat jatkuvassa laskussa ja kuntaliitokset vaanivat nurkan takana, tehden paikallisten elämästä palvelujen suhteen yhä hankalampaa. Mikä on tämän kehityksen päätepiste? Tuleeko paluumuutosta todella trendi?

Pohdin asiaa monelta kantilta, EU:sta lähtien, mutta en ole löytänyt tyhjentävää vastausta. Ehkä se ei olekaan asian ydin. Tärkeämpää ohjelman viestin kannalta on, että voimme edelleen kokea ja nauttia niistä kulttuurillisista aarteista, joita pienet kunnat tarjoavat – niin kauan kuin niillä on elinvoimaa. Ja elinvoimaa niihin voi itse tuoda, tukemalla niiden tarjontaa.

Jos jotain, toivon tämän sarjan rohkaisevan ihmisiä kokeilemaan uutta. Suomessa on paljon nähtävää ja koettavaa. Helsingistä ei tarvitse välttämättä paeta samalla intensiteetillä kuin minä, mutta joskus on hyvä lähteä kauemmaksi nähdäkseen, kuka oikeastaan on ja mitä kokemuksiltaan haluaa.”