Sopraano

Johanna Rusanen

Suurten roolien ylistetty ja voittoisa diiva! Dramaattinen sopraano Johanna Rusanen tunnetaan myös musiikkilajeja yhdistelevänä spektaakkelitähtenä – ja yleisöään hurmaavana komediennena.

Kilpailut ja tunnustukset Timo Mustakallio -laulukilpailun voitto vuonna 1995 ja Lappeenrannan valtakunnallisen laulukilpailun 1. sija vuonna 1996. Martti Talvela -stipendi 1997 ja stipendi Berliinin Deutsche Operiin vuosiksi 1998–2000. Karita Mattila -palkinto vuonna 2001.

Koulutus
– Musiikin maisteri, Sibelius-Akatemia vuonna 2008. Lauluopintoja Berliinissä ja Wienissä.

Esiintymiset – Johanna debytoi Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla vuonna 1997. Hän on laulanut myös Berliinin Deutsche Operissa, Moskovan Bolshoi-oopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlien tuotannossa, Torinon Teatro Regiossa, Teatro Municipal de São Paulossa sekä Deutsche Oper am Rheinissa.

Kotimaisten musiikkijuhlien lisäksi Johanna on esiintynyt muun muassa Chicagon Grant Park Music -festivaaleilla, Varsovan Beethoven-festivaaleilla ja Krzysztof Penderecki -festivaaleilla sekä Lontoon BBC Proms -festivaaleilla.

Tärkeimpiä rooleja – Kokkosen Viimeiset kiusaukset-oopperan Riitta, Puccinin Tosca ja Turandot, Verdin Kohtalon voiman Leonora, Wagnerin Tannhäuserin Venus, Lohengrinin Ortrud sekä Tristan ja Isolden Isolde.
Louchen rooli Turun Logomossa maailmanensi-iltansa saaneessa Müller-Berghausin Die Kalewainen in Pochjola -oopperassa.
Ida Lankisen ja Kitty Linderin roolit Kantelisen Mannerheim-oopperassa Ilmajoen Musiikkijuhlilla, Sallisen Kullervo-oopperan äidin rooli Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Sopraanon naispäärooli Iiro Rantalan Pikaparantola-oopperassa.

Uutta ja tulevaa – Vuonna 2020 Johanna lauloi Suomen Kansallisoopperan poikkeustilanteessa tuottamassa Covid fan tutte -oopperassa ja vuonna 2021 hän debytoi Brünnhilden roolissa Richard Wagnerin oopperoissa Valkyyria, Siegfried ja Jumalten tuho. Oopperat kuuluvat Suomen Kansallisoopperan uuteen Ring-produktioon.

Jazzista rockiin – Johanna on esiintynyt paljon suomalaisten jazzmuusikoiden, kuten Iiro Rantalan ja Lenni-Kalle Taipaleen kanssa. Hänet tunnetaan myös spektaakkelikeikoistaan muun muassa Leningrad Cowboysin kanssa.

Julkaisut – Grammy-palkinto Warner Classics -levy-yhtiön tuottamasta Penderecki conducts Penderecki – levytyksestä vuonna 2017.

Tiesitkö-kuvake

Tiesitkö?

Voit kuulla Johannan laulua ja puheääntä myös Disneyn Beauty and the Beast -elokuvassa sekä Steven Spielbergin Yksisarvisen salaisuus -elokuvassa.

Vinkki-kuvake

Vinkki

Tilaa Johanna suuren juhlagaalasi tähdeksi tai tykypäivien iloiseksi komedienneksi! Diiva ja Kanttori vapaalla konsertissa Johanna ja Pami Karvonen vaihtavat roolejaan ja ohjelmistoaan ooppera-aarioista Dannyn Kuusamoon.

Johanna Rusanen

Kuvagalleria

Pyydä tarjous

Yhteydenottolomake

Tutustu muihinkin
huippuartisteihimme