Lauluyhtye
Loistava mieskvartetti, joka hurmaa rennon asiallisella esiintymisellään – toimii hyvin myös kevyenä yllätyksenä tai lisäohjelmana tilaisuudessasi!
Keikalla – Talouskvartetin esiintymiselle on tyypillinen akustinen pienen tilan yllätyskeikka – esim. yksityisjuhliin tai lauluonnittelu hääparille. Keikalla lauletaan muutama kappale ja sen jälkeen Talouskvartetti kiittää ja lähtee eteenpäin. Talouskvartetin voi tilata myös pidemmälle keikalle ja yleisö viihtyy varmasti. Akustinen kvartetti on helppo liikuttaa mihin vaan. Mukana kulkee tarvittaessa myös äänentoisto.
Ohjelmisto – Talouskvartetti esittää humoristisesti kaikkea mahdollista. Pääasiallinen ohjelmisto koostuu serenadeista ja omista hauskoista sävellyksistä. Kappaleet käsittelevät jokaiselle tuttuja aiheita – juhlinta ja parisuhteet. Talouskvartetilta voi ja pitääkin toivoa kaikkea, tämän lisäksi kvartetti voi säveltää haluamasi tekstin tai lauseen ja esittää sen. Siis, lähes kaikki käy!
Musiikin ammattilaisia Sibelius-Akatemiasta
Lassi Silventoinen – musiikin maisteri ja taloushallinnon ammattilainen, joka laulun lisäksi soittaa saksofonia ja pianoa sekä on mukana The Farmers bilebändissä ja Talouskvartetissa.
Antti Saari – musiikin kandidaatti, joka laulun lisäksi säveltää, soittaa useita instrumentteja ja tuottaa eri esiintyjien kappaleita.
Sami Arvonen – musiikin kandidaatti, joka laulaa myös Clubhouse Quartetissa ja on lisäksi eriomaisen taitava basisti.
Veli-Pekka Vaari – A-tutkinnon pop-jazz laulusta huippuarvosanoin suorittanut musiikin maisteri ja heleä-ääninen tenori, joka taitaa myös viulun- ja pianonsoiton.
Jos haluat tunnelmaa ja viihtyvyyttä tilaisuuteesi, yllätä ystäväsi tai polttariporukkasi Talouskvartetin serenadeilla!
Fantastico Production Oy on laajan palvelun tapahtuma- ja tv-tuotantoyhtiö sekä ohjelmatoimisto
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy perillä kuulumisistamme!
© 2023 Fantastico Production. Design by Comia Creative. Tietosuojaseloste