Fantastico Production logo valkoinen
Valmiit ohjelmapaketit

Primadonnat

Primadonnat
Valmiit ohjelmapaketit

Primadonnat

Primadonnat sai alkunsa kolmen ystävyksen yhteisestä visiosta koota viihdyttävä, kiihdyttävä ja koskettava show, jonka musiikillisina pilareina ovat rakastetut ooppera-, operetti- ja musikaalisävelet sekä ihastuttavat ikivihreät.

Primadonnat haluavat täydentää Suomen konserttikenttää kokonaisvaltaisella konserttielämyksellä. Kolme upeaa sopraanoääntä ja valloittavaa lavapersoonaa hemmottelevat upealla musiikilla, suurilla tunteilla ja asiaankuluvalla draamalla – pieni pilke kimaltavien ripsien kärjissä.

Mari Palo on tämän hetken valovoimaisimpia ooppera- ja viihdemusiikin laulajia. Hän valmistui Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolta musiikin maisteriksi vuonna 2008. Lappeenrannan laulukilpailussa 1999 Mari Palo voitti kolmannen palkinnon sekä Yleisradion erikoispalkinnon. Vuonna 2001 hän tuli toiseksi Merikanto-laulukilpailussa.

Mari Palo on konsertoinut useimpien suomalaisorkestereiden kanssa sekä vieraillut muun muassa Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Hän on tullut tutuksi myös Finlandia Recordsin julkaisemilla soololevyillä.

Kaisa Ranta on maamme eturivin nuoren polven monipuolinen ja muuntautumiskykyinen laulajatar. Hän on saanut tehtäväkseen monipuolisia näyttämötöitä musiikkiteattereista, musikaaleista, opereteista ja oopperoista. Hän suoritti musiikkipedagogin tutkinnon vuonna 2004 Turun Musiikkiakatemiassa ja valmistui musiikin maisteriksi keväällä 2008 Sibelius-Akatemian solistiselta osastolta.

Suomen Kansallisoopperassa Kaisa Ranta debytoi vuonna 2006. Hän on laulanut myös useiden suomalaisten orkestereiden ja kuorojen solistina. Radion Sinfoniaorkesterin solistina Ranta on esiintynyt nykymusiikin kantaesityksissä.

Emilia Vesalainen-Pellas on Pohjois-Kymen musiikkiopiston kasvatti. Ammattiopintonsa hän suoritti Lahden ammattikorkeakoulun musiikin laitoksella, josta hän valmistui vuonna 2009 erinomaisin arvosanoin. Hän täydensi opintojaan Wienin musiikkikorkeakoulussa. Vuonna 2007 hän saavutti 2. sijan Kangasniemen laulukilpailussa. Samana vuonna Kaakkois-Suomen taidetoimikunta valitsi hänet vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Vuonna 2005 hänet palkittiin nuorena operettilaulajana Lahden operettifestivaaleilla.

Emilia Vesalainen-Pellas debytoi Suomen Kansallisoopperan solistina kaudella 2008–2009. Hänet tunnetaan hyvästä operettirepertuaarista ja -tradition tuntemuksesta. Hän konsertoi laajalla ooppera, operetti- ja musikaaliohjelmistolla.

Haluatko säkenöivää loistoa asiakastilaisuuksiin, yritysjuhliin tai pikkujouluihin? Tilaa valloittavat Primadonnat viihdyttämään yrityksesi asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaa.

Primadonnien ohjelma koostuu muun muassa seuraavista kappaleista

Gounod: Ah! Je veux vivre! – Juliette, Romeo et Juliet
Puccini: Quando me ́n vo – Musetta, La Bohéme
Puccini: O mio babbino – Lauretta, Gianni Schicchi
Dvorak: Rusalkan laulu kuulle
Bizet: Habanera – Carmen, Carmen
Bizet: Chanson boheme – Carmen
Lehár: Vilja-laulu – Iloinen leski
J.Strauss: Mein Herr – Marquis, Adele, Lepakko
Lehár: Kuumat suudelmat on huulillain
Lehár: Vait on huulet
Bernstein: Glitter and be gay

Väliaika

Loewe: I could have danced all night – My fair lady
Herbert: Art is calling for me – The Enchantress
Webber: Memory – Cats
Lehtinen: On hetki
Tynnilä: Pieni sydän
Leandros: Vie meidät rakkauteen
Kärki: Laulava sydän
Piazzolla: Yo soy Maria 
Capua: O sole mio
Kern: Can’t help lovin dat man – Show boat

ylimääräisenä Con te partiro

Esiintyjät

Tutustu myös tähtiesiintyjiimme

Viihdeartisti, laulaja, näyttelijä

Tenori, viihdelaulaja

Sopraano

Mezzosopraano

Sopraano

Laulaja, pianisti, juontaja

Popkanteletar & laulaja-lauluntekijä

Digiharmonikan maailmanmestari & viihdelaulaja

Pyydä tarjous

Yhteydenottolomake

Katso kaikki valmiit ohjelmat